keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Rentoilua

Jeep eli nyt tää viikko tähän asti mentiin niin kun otsikko sanoi!

Viime viikolla oli neljät treenit kahden yläkropalle ja kahdet alakropalle. Tää viikko on tähän asti mennyt ilman treenia. Ainut että käytiin kävelemässä jonka yhteydessä poiketti pikkasen ruokailemassa ja sitten vielä hypättiin autolla jolla saatin lenkin venytettyä niinkin pitkälle kuin keskustaan asti satamaan syömään vielä vohvelia iltapalaksi :D

Salilla olin
Sunnuntaina syötiin kakkua, tänäänkin syödään vähän kakkua myös. Synttäreitä siis pukkaa myös. Noh jos nyt otta heman rennommin niinkuin se alkuperäinen suunnitelma tätä kesää ajatellen oli. Ei tiukkuja dieetteja ja rennosti omaantunnon mukaan saa myös herkutella. Ja mikä onkin jännin homma niin eipä niitä herkkuja tee mieli. Maistoin tuossa yks kertaa jonkun uuden maitosuklaan jossa suolaisia paahdettuja maisseja. Ja yäk! Sitten katsoin pakettiin enintään 30% kaakota...eli mitä siitä sen enmpää voi sit enää sanoa.

Olen kyllä tänä kesänä ottanut aivan kaiken irti siinä mielessä että olen syönyt ja nauttinut marjoista niin paljon että! Mansikka, vadelma, mustaherukka ja aivan ehdoton suosikki kirsikka :D

Tällä viikolla treenin tekemättömyydestä ylijäävä vapaa-aika on tullut käytettyä myös hemmottelu hierontaan, keskusteluihin syviin ja ei niinkään syvällisiin. Mutta kiva on ollut ja tää viikko vielä saattaa jatkuakin ihan vaan samanlaisena.

Viime lauantaina kävin tanssimassa ja viihtymässä ja yökerhossa (mikäli tää LPR:n mesta voi sanoa niin!)
Perjantaina minulla on vika työpäivä jonka jälkeen on odotettu LOMA. Eli just viikonloppu tulee olemaan tietty treeni ja lepo aiheinen. Alkuviikosta voikin aloittaa levänneenä suuremman siivousurakan, ikkunapesuineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti