tiistai 27. marraskuuta 2012

Stronger than yesterday

Jaahas, olinkin pitänyt kevyen viikon tähän erittäin sopivaan ajankohtaan ennen juouluhössötystä ja muuta!


Munakas lettuja ja mansikkaa <3 kahvilla="kahvilla" tietty="tietty">

Nyt levänneenä ja hyvin syönneenä on hyvä aloittaa uutta treenikiertoa. Tarkoitus onkin nyt aloittaa ihan pienen pinei kiristely myöskin. Ei mitään isoa mutta nuo aivan ylimääräiset pehmeydet pois :D Vähän nimitäin alkoi lähteä lapasesta tuo homma!


Treenin jälkeinen rutiiniksi muodostunut pullistelu posetus :)
Sunnuntain olin aloittanut treeneja selkätreenillä. Tarkoitus on treenata ainakin viisi kertaa viikossa ja jaksamsien mukaan kuudes treeni heikoille lihasryhmille. Aerobista nyt pidän se kaksi lenkkiä viikossa ja yksi tehoaerobinen lähtee tällä viikolla mukaan! Aah, aivan ihana päästä pakkas aamulla ulos raikkaaseen ilmaan :D

Tänään oli sitten rinta-olkapää treeni. Kaverin kimpassa trehtiin ja sain taas apuja penkkiin. Treenireffit oli sovittu tällä kertaa hust pahempaan ruuhka aikaan ja vieläpä maanantaille. Salille tullessa kaikki kolme penkkipaikka oli varattuja :/ Smithilla tein. Ei voi suoraan verrata normipenkkiin, mutta pikkasen paremmilla painoilla tein. Smithissa tanko liikku kuiinteästi, joten koordinaatiota(ja keskivartalon tukea) ei tarvitaan niin paljon kuin normaalissa penkissä levytangolla tehtynä.

penkkipunerrus smith 66kg*viisi sarjaa, toistoja mitä itrti sai
Viparit eteen 5kg*20-17-15-10
Viparit sivuille 7kg*15-13-10-7
Pystäri levytangolla X*10-9-7-5
Vipuvarsi olkapäille 10kg*10-9-9-7
Flyers rinnalle 9kg*12-10-10-8
Ojentaja taljassa narulla 3 sarjaa pumpaten
ojentaja laite 30kg*12-10-9-6
lankku vatsoille

Avot! Tälläistä settiä oli tällä kertaa!
Pidän nyt tän kierron ajan penkin mukana ekana liikkeenä rinta treenissa. Katsotaan miten vois siinä sitten kehittyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti