perjantai 7. syyskuuta 2012

Terveiset Lahdesta :)

Tän perjantai aamu olikin hyvin ohjelma täytteinen. Klo 9 kynsihuolto, välissä eväiden teko reissua varten. Klo 11 ripsi huolto ja siitä suoraan valmentajan kautta kohti Lahtea :) Lahdessahan piti olla viimeistään klo 16 kun meidän kilpailijakokous alkoi silloin. Siellä olin taas vaihteeksi hieman pihalla mutta oleellinen tuli ymmärrettyä ja kilpailija sekä huoltajakortti messissa. Jess!

Pituus mittauksessa tuli huimat 162,5 senttiä :) Sen kun lyhenee vaan, kaksi vuotta sitten oli samassa kokouksessa 162,8. Alkuperäisestihän olin ilmoittautunut pitkään sarjaan silloin, mutta siirryin luhyeen. Taidanpa olla nytkin pisin lyhyen sarjan kilpailija.

Kilpailijakokouksesta lähdettiin etsimään hotellia, mikä olikin ihan nurkan takana. Nyt tulee se jännä kohta :) Omena hotellin ovikoodi ei meille ovea avaa...no siinä sujahdin jonkun toisen kanssa tuulikaappiin jotta pääse sateelta suojaan ja miettisi mitä nyt tekee. Löysin numeron johon soittaa ja siinä sanottiin että valitettavasti teidän nimellä ei löydy varausta?! No olin että mitä?! Hän ilmoitti että voin nyt varata huoneen aulassa olevasta itsepalveluautomaatista...koitimme varata huoneen uudelleen mutta varausta ei olis voinut tehdä kuin pe-la väliselle yölle...ou fak, no ei muuta kun uutta soittoa asiakaspalveluun. Nyt vastasikin eri ihminen ja kyllä oli hyvää palvelua!!! Selitin tilanteen uudelleen hänelle ja hän kyllä löysi mun varauksen ja lähti asiaa hienosti hoitamaan. Koska tilanne oli kuitenkin sellainen varattiin huone pe-la väliseksi yöksi ja sitten hän lupasi palata. Noh, hienosti hän oli asian hoitanut ja järkkäsi meille yhden toisen huoneen, la-su väliseksi yöksi :D Pitää vaan siirtyä kerrosta ylöspäin jossakin välissä. Onneksi siis soitin toisen kerran enkä jättänyt asian siihen yhteen kertaan! Tuo on todella yleistä ja sitä olenkin ihmetellyt miten voi palvelu vaihdella asiakaspalvelijoiden keskuudessa niinkin paljon. Ja tuokin kokemus, vaikka onkin pieni ja mitättömältä tuntuva, auttaa säilyttämään mahtavan asenteen minkä kerran on kaivanut itsestään. Eli vaikka miten hölmösti ja huonosti asiat menee USKO siitä että kaikki järjestyy on läsnä. Tuo usko auttaa monessa eri elämänalueilla minua vahvasti. Eli hyvää kokemus on tuokin :D
Jokin pussi eläin :D Katjalle tuhannet-sadat kiitokset lainasta!!! <3 p="p">

Illalla olin rentoilut, makoillut ja poseerannut. Lauantaina sitten mennään katsomaan kisoja tai sitten ei, mitään ei ollan päätetty. Mun huoltokaksikko saapu iltapäivästä ja ainut oikeasti tärkeä tekeminen tälle päivälle on siveltimen hankinta värejä varten :D Eli ei liika ohjelmaa ja fiiliksen mukaan mennään, jotta huomenna sitten lavalle keräsisi mahdollisimman paljon säteilyvoimaa :D

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Tekstisi olisivat varmasti mielenkiintoista luettavaa, mutta koska kirjoitat kaikki tekstit putkeen, niitä on todella työlästä lukea. Kannattaa hieman panostaa tekstin luettavuuteen jakamalla tekstejä enterin avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiitos paljon palautteesta! Tämä on juuri se mitä kaipaan muidenkin tekevän!

      Yritän ottaa paremmin tuon huoimioon, joskus ajatusvirtaa on niin voimakas, ettei ehdi kuin näpyttää ajattelematta sitä että ehkä joku kuitenkin tahtoo lukeakin :D

      Osasyy on tietenkin myös iPhonen puuttellinen bloggerin sovellus minkä kautta teksteja kirjoitan useinmiten. Olen koko ajan menossa enkä konen äärellä tule juurikaan istuttua.

      Toivon että jaksat seurata blogiani ja pysyt remmissa jatkossakin!

      Poista