perjantai 6. heinäkuuta 2012

Arkipävän rutiinit

Tämän arkipäivän ekan treenin tein TRElla, wolfin salilla. Vuorossa oli olka-rinta ja rasvanpolttoa edistävää aerobinen heti perään.

Lappeenranassa treenasin tiistaina selän ja keksiviikkona jalat. Jalat treenasinkin ihan PRO meiningillä :D Aamulla aerobinen, aamupala (sekä kakunpohjan leipomista) sitten etureisi treeni Kampuksen Sykkeellä pikku aerobinen perään, suihku, ruoka, töihin, sitten Keskustan Sykkeelle treenamaan takajalkoja sekä loikkia ja pikkuero palautumista sekä rasvanpolttoa edistämään. Illalla olikin olo että päivä ei kyllä mennyt hukkaan yhtään :) Parasta dieettieloa ikinä. Pää ei lyönyt enää tyhjään vaan ajatuskin olo ihan kirkas koko päivänä. Paitsi ennen kuin lähdin salille oli hetken marsufiilista ilmassa, mutta se meni lämppärin aikan ohi :)

Torstain pidin ihan lepopäivänä. Aamulla heräsin jo tarpeeksi ajoissa ja kävin äitille viemässä kukkia sillä aikaa kun hän oli vielä töissä. Synttäripäivää! Pyörähdin kaupasta hakemassa vadelmamoussea varten vadelmia ja siitä kotiin tekemään kakku loppuun. Töissä meni todella nopeasti aika, sillä oli hyvin kiireinen päivä. Kotiin päästyän oli tajuton nälkä ja poljin äkkiä intervallin pois alta jotta pääsis syömään lepopäivän eväitä, eli melko hiilaritonta eli käyttännässä kana salaattia oliiviöljyllä. Mutta hyvältä se maistuu ja uppoo kurnivaan masuun pohjalle.

Siten hetken kakun koristelua ja vòila!
Vähän huono kuva tuli! Oli se oikeasti paljon paremman näköinen. Ehkä :)

Puuttuva palanen
Illalla myöhään mentiin kaverin kanssa satamaan kahville. No ei juotu edes kahvia ollenkaan, mutta eikö se kuuluu sanoa noin? Joko kahville tai yhdelle? No en mennyt ainakaan yhdelle...eli kahville kait sitten :D  Noh, join terassilla auringonlaskun aikana pepsi maxia, sitten kupposen vihreätä teetä ja sitten meitä jo ajettiinkin pois sieltä (paikka siis meni kiinni. Aika vierahti jutellessa todella nopeasti ja jouduimme jatkamaan keskustelua toisessa paikassa) siellä meni vielä yksi vesi ja kuppi musta teetä. Sitten meitä pyydettin sieltäkin pois. Havahduimme että kellohan olikin jo melko kaksi yötä! Huh, no onneksi oli iltavuoro tänään perjantaina niin ei tarvinut ihan niin ajoissa edes herätä.

Lappenranta on aivan tajuttoman kaunis kaupunki näin kesällä ja sataman sekä vanhan kaupungin(linnoituksen) alue on erittäin mieluisaa paikka jossa haluaa olla. Jos siis suunnittelet kesäreissua johonkin niin tää voi olla yksi niistä :)

Perjantaina sitten heräsin noin puoli kympiltä. Aamupala natin ja samalla tein eväitä muutamalle päivälle eteenpäin. Sainpa myös tehtyä vihdoin ihan pikkasen kodin viihtyvyyden parannuksiakin eli imuroin :) Siivoaminen ei nyt mene ihan rutiinilla vielä tossa uudessa kämpässä. Pitää kiinnittää siihen enemmän huomiota. Mutta keittiöstä mä olenkin ihan hermona,jos se ei ole kondiksessa, keittiön alue on mekka jossa kaiken pitää olla hyvin jotta ruokaa pääsee tekemään nopeasti ja vaivattomasti. Olen jopa psykoottinen välillä jos siellä sattuu olemaan sotkua.

Perjantai ON treenipäivä. Päätin että treenankin taas kahdessa osassa niin ehdin tehdä paremmin kaikkea aamupäivällä ennen töihin lähtöä. Ekana olkapäät niskan takaa smitissa, olkapääpunnerrusta koneessa ja lopuksi liikekombo jossa tällä kertaa tein takaolat taljassa, viparit sivuille ja pystysoutua! Loppuun aerobista ja se oli siten siinä se eka puolisko. Erittäin kivulias ja hyvä/kova paine sain olkapäihin. Viimeksi valmentaja nähdessään päädyttiin siihen tulokseen että olkapäihin olenkin saattaanut saada hieman lisää lihhoo, muotoa, pyöreytä tai ainakin jotakin. Senhän päse-n(mme) todistamaan 9 viikon päästä!

Tälle päivälle valitsin myös ne viikon ainut päivä jolloin hiilaria eniten ja muutenkin suurimmat kalorit :) Ja tässäkin sen näkee että nyt onkin ollut nälän tunnetta paljon enemmän heti kun saa hiilaria (käytännösä tänä päivänä syön normaalin treenipäivän ruokien lisäksi siis yhden nektariinin, banaanin sekä 20g hiutaleita sekä riisiä!!!) NAMSKIS :P

Töihin menen ltavuoroon ja sitten sen jälkeen haba-ojentaja turvoksiin olis tarkoitus saada silloin.

Kiitos kaikille palautteesta jota olen viime aikana saanut! Mahtava tietä että on ollut apua ja joku on saanut hyviä vinkkeja sekä motivaatiota tästä. Dieetti juustokakku olikin niin hitti että siitä siis ensi kerralla oma postaus ohjeen kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti