tiistai 22. toukokuuta 2012

Tapettia, tapettia

Nyt alkaa muuttopäivä lähestyä! Hyvä niin en enää malta odottaa että se olis ohi ja pääsee hetken höllätä. Ehkä.

Mutta viime viikon sisälle on mahtunut sekä tapettien poistoa että uusien laittoa. Toivon että tänään saadaan loppuun koko homman niin pääsee laittaa lattialistat sekä muut pienen fiksaukset loppuviikosta. Sitten kamat autoon ja muuttamaan. Katsotaan mille päivälle sen sitten lopullisesti sijoittaa.

Mutta onhan täällä tietenkin tämän kaiken muun ohella treennattukin :D Viime viikkosta pieni kooste vielä: perjantaina tein salilla olkapäät sekä rinnat (heh, miksi tuo kuullostaa hölmöltä?! Rintalihakset treenasin siis juu!) Lauantaina olikin mukavan mukava selkä treeni, johon kokosin taas kaikki mahdolliset ja mahdottomat soutu liikkeet. Kokeilin taas uusia virityksia taljoissa. Pitäkin joskus ottaa niitä videolle, koska en ole niin hyvä selittämään miten ne oikeasti olen tehnyt :)

Tällä kertaa olen ottanut pätkän yhdestä vikasta sarjasta alataljaa. Sitä tein treenin puolessavälissä. Alla oli kulmasoutua levytangolla, yläsoutua laiteessa, yhden käden kulmasoutua kässäreillä. Sen jälkeen vielä pulloveria sekä niitä kokeiluja ja virityksia.


Sunnuntaina käytiin kaverin kanssa treenamassa. Itse otin ihan vain kevyesti. Kaveri on juuri aloittanut salilla käynnin joten enemmänkin vois sanoa että hän treenasi ja minä venyttelin ja jumppailin pikkasen hengessä mukana. Tehtiin kyl vatsoille supersarjan kolmella liikkellä! Loppupäivä olikin varattu tapettien laittoon. Puolet saatinkin silloin tehtyä ja tänään olisi tarkoitus jatkaa sen ihan loppuun asti.

Eilen maanantaina oli jalkatreeni päivä! Aloitin treenin vaihteeksi takakyykylle etukyykkyllä. a sehän meni aika hyvin ajatellen että en ole aikoihin tehnyt! Ekassa sarjassa 30kiloa ja 15 toistoa, tokassa 40 ja 12, kolmannessa 50kg ja 9 ja vikan sarjan tein 60kg kuusi toistoa. Ja kevyttä oli. Polvessa tosin oli alkuun taas tuntunut ihmeellseltä ja se vasen polvi on ollut tarkkailun alla nyt puolisen vuotta. Aina välillä tulee ihan omituinen fiilis siihen, ihan kuin olisi ilmaa ja pientä painetta. Mutta ei kipua. Olin pyytänyt ihan vaan varman ja vieläkin varmeman päälle varmistusta etukkyykkyyn vikan sarjaan. Noh, siellä oli pari nuorta miestä, joita olen salilla ennenkin nähnyt. Kun eivät ilmeisesti osanneet päättää kumpi tulee varmistamaan niin minäpä sainkin tuplavarmennuksen! Molemmille puolille :D Ilmankos näin kevyttä olikin. Kiitos varmennuksesta pojille!

Tämä aamu oli käynistetty aamu intervallilla sekä venyttelyllä. Sainkin aika hyvin hikea pintaan. Siitä oli hyvä lähteä töihin ja jatkaa päivää.

Aurinkoista ja energista päivää myös Sinulle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti