maanantai 12. joulukuuta 2011

Pikkujoulut vol.2

Viikko vierahti töiden, treenin sekä opiskelun merkeissä! Kiva viikko on kakenkaikkiaan ollut ja kirsikkana oli työpaikan pikkujoulut vol2.

Meillä on tosi hyvä työporukka ja olikin kivaa päästää taas tuulettumaan kaikki yhdessä. Etenkin kun en ole vielä pitkään ollut tiimissä ja työnteon parissa tutustuminen on tietenkin ihan erilaista! Hauska ilta taas, vaikka olimme aika yksimielisesti ihmeissään meille tarjotusta ohjelmasta! Ohjelman ajatus oli varmadtikin todella hyvä, mutta toteutus ei aivan mennyt nappiin! Pikkujoulutilaisuus oli isommalle yritykselle ja organisaatioille järjestetty, joten meitä oli sali täysi ihmisiä ja yhteistä ohjelmaa kaikille. Parasta illassa oli tutustuminen työkavereihin sekä tietenkin muihin vielä täysin tuntemattomiin ihmisiin.

Ruokavaliooni oli lauantaiillan täysin vapaa, pakko myöntää että sunnuntainakin söin vielä muutaman ruokavalioon kuulumattoman elintarvikkeen. Sunnuntaina nukuin kyllä todella pitkään, otin täysin rennosti ja kävin pilates tunnilla. Ja olikin rankka tunti!

Sunnuntaiksi jatkui muffinsien teolla, kuvassa näkee minkä näköistä tuli. Kovin kuohkeutta niistä ei tullut ja jäivätkin aika lättänöiksi. Syynä voikin olla se, kun laitoin suklaapalayllärisudämen niiden päälle silloin kun olivat just menossa uuniin. Koristelin lopussa hieman suklaalla että edes jotakin näköä olis :)

Liitteenä pari muutakin kuva; toisessa olen minä salin pukkarissa ja toisessa tontun tarkkailemat itsenäisyyspäivän mini sämpylät.

Huomenna olkapäitä ja pohkeita punttisalin puolelle menen tekemään. Siinä sitten olisikin toisen treenikierron eka treeniviikko tehtynä ja tiistaina siirryin seuraavaan. Tiistaina olen myös menossa taas hieman unohtuneseen hierotaan. Mulle aina käy niin että kun hartia, olkapää, lapa alue alkaa olla vähäsen paremmassa kunnossa niin hieronta ajan varaaminen alkaa unohtumaan. Sitten kun tilanne pahenee ja oireet palaa niin sitten vasta varaan ajan! Mä toivon että nyt kun näin on käynyt useamman kerran niin alkaisin oppimaan ja tulevaisuudessa toimisin eri tavalla! Toivoa saa, katsotaan myöhemmin miten käy käytännön kanssa. Aina kun nuo kaksi eivät menee käsi kädessä :)

Nyt nukkumaan ja huomenna uudella tarmolla kohti uuttaa viikkoa!
Hyvää viikonalkua:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti