lauantai 19. marraskuuta 2011

Vapaapäivän kurkkukipu

Eilen kävin aamusta tekemässä selkä treenin ja silloin jo oli hiemna sellainen fiilis että jokin on hieman hullusti. Varsinaista kipua ei vielä ollut mutta tein hieman varovaisemman treenin, kun en tiennyt mistä tuo olo oli johtunut. Mähän tietty laitoin sen aamutreenin piikkiin, koska en käynyt taas pitempään aikaan aamulla treenamassa. Noh illalla töiden jälkeen tiesin jo tasan tarkkaan, mikä mua vaivaa ja sehän olikin kurkkukipu mikä vaan yltyi iltaa kohti ja yöllä sekä aamullakin on ollut vielä kipeä. Onneksi toistaiseksi kuumetta ei ollut, mutta jätän tän päivän treenit sekä huomiset väliin ja teen ne vasta ensi viikolla tai silloin kun olen terve!

No kirjoittamiseni aihe ei ole välttämättä tuo kipuilu vaan ehkä se kun olen vapaata viettämässä ja blogin päivitykseen on hyvä mahdollisuus nyt kun ei ole mihinkään kiirettä. Treenit olen nyt tehnyt suunnitelmien mukaan ja olen saanut hyvän tuntuman ja fiiliksen. Ensi viikolla alkaa varsinaisesti välidieetti, jonka jälkeen olis tarkoitus siirtyä kisadieetille :D Eli ei muuta kun asento harjoittelua ja T-kävelyä, aina kun on hetki vapaata aikaa!

matkalla
   Nyt siis on myös ajatustyön aikaa. Mihin tämä polku vie ja mihin mä haluan että se vie :) Sitähän olen tässä työnvaihdoksenkin aikanakin miettinyt ja tämä syksy on ollut suurien muutosten aikaa minulle muutenkin. Joten kyllä palikat alkaa olla aika hyvin omissa lokeroissa ainakin tiettyjen asioiden osalta :D

Mukavaa viikonlopun jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti