maanantai 29. marraskuuta 2010

Startti

Okei nyt hieman selitystä. Viimeisen postauksen aikana sain juuri tiedon että kaverini on kuollut. Iski jotenkin niin päin puuta tuo tieto että meni hetkeksi aivan muusiksi koko nainen. Päätin että annnan itselleni aikaa surra sen päivän loppuun ja itken jos itkettää niin paljon kuin sitä vaan tulee. Tiistaina en enää itkenyt vaikka olo oli mitä oli. Suru on mukana jonkin aikaa, mutta nyt on asiat näin eikä sitä voi muuttaa. Tilanteeseen on sopeuduttava, sillä en muutakaan voi! Ikävä kun olimme jutelleet vielä viikko ennen tätä tietoa ja Mikko oli tulossa käymään ensi vuoden puolella täällä Lappeenrannassa. Olin aika innoissaan koska hän on asunut kaukana emmekä ole nähneet pitkään. Nyt uudelleennäkemiseen on vieläkin pidempi aikaa.

Viikko meni töissä ja treenilöissä. Ainahan se melkein tuolla samalla tavalla menee.

Viikon treenit meni seuraavasti:
Tiistaina rinta-selkä-olkatreeni. Keskiviikkona etu ja takajalat, pohkeet sekä superina haba-ojentaja taljassa. Tuon treenin yhteydessä mave kulki taas niin hyvin että tein kokonaisen sarjan 90 kilolla! Torstaina kävin juoksulenkillä, ja illalla vielä kävin kävelyllä sekä venyttelin hieman pidemmän kaavan mukaan. Perjantaina olikin vuorossa rinta-olka-etureisi treeni. Viikonlopuksi jäi yksi treeni eli selkä-haba-takareisia tein lauantai aamupäivällä GB-Gymillä.

Lauantai illalla oli pakkotoiston pikkujoulut Helsingissä ja aamupäiväksi sovittiin Maijan kanssa tapaamisen GB:lle ja siellä sitten myös treenattiin :) Hyvän treenin sain ja pumppi oli hyvä! Johtui todennäköisesti siitä etten malttanut mennä taaskaan ajoissa nukkumaan perjantai-illalla ja pääsinkin sänkyyn asti vasta kolmen aikoihin, kello kuitenkin herätti jo seiskalta, sillä puolen ysin aikaan meillä oli sovittu lähtö. Noh, myöhässä olin ja lähdettiin ysin aikaan täältä Lappeenrannasta. Pari kaveria tuli jo aamusta kyytiin sekä yhteistä aikaa jatkettiin myös illan karkeloissa!  Mahtava ja hauska on ollu ajomatka, vedet silmissä yritin pitää kaasujalkaa vakaana :P

Pikkujouluissa oli hauska olla ja tutustua uusiin ihmisiin. Porukasta löytyi muutama henkilö joiden kanssa oli löytynyt enemmänkin yhteistä juteltavaa ja sitä kautta tulikin tutustuttua paremmin:) Oltiinhan me tietenkin, osittain mun syystä taas kerran, tyylikkäästi noin tunnilla myöhässä ja saavuttiin paikalle noin seiskalta, mutta oli kuitenkin ruoka riittänyt aivan hyvin ettemme ilman jäännet. Muistelin just sen yhden kerran, kolmisen vuotta sitten, kun oltiin myöhässä joistakin pikkujouluista kolmella tunnilla ja kun paikalle saavuttiin niin oli jo kaikki ruoat ja ohjelmat läpi käyty emmekä juuri ehtineet yhteiseen menoon millään tavalla mukaan. Noh, saatiin silloin juomaseteleita ainoastaan :D Nyt siis hoidettiin ruokailut siinä heti alussa ja sitten pikkuhiljaa siirryttiin juomapuolelle. Ravintola oli ainoastaan pakkisporukan käytössä kymmenen asti joten siinä jo oli ehtinyt tutustua useamman kanssa. Jossain vaiheessa oli lahjojen jako mikä olikin aika yllätys! Sain aika kivan ja erittäin hyödyllisen lahjan, virallista nimeä sillä tuskin on ja sen nimen jonka olen sille keksinyt en viittis sensuurin takia mainita. Juomapilli mikä hohtaa pimeässä, sellainen kuvaus on varmaan aika hyvä :)

Sen verran voin sanoa että alkoholia meni ja meni paljon yllätyin kun aamulla herättyään oli vaan kauhea nälkä ja hieman kiristyvä vanne pään ympärillä fiilista, mutta yllätyin että veden juominen sekä protkupatukan popsiminen "aamupalaksi" auttoi minut takaisin raitteille! Ruoka on mahtavin asia elämässä, sillä kun saa korjattua kaiken, heh! Krapulaoloja ovat tosin inhottavia, vain sen takia kun mulla on aivan pohjaton näläntunne koko ajan. Ja sellisina päivin tulee klyllä myöskin syötyä. Pelkästään klo 12-16 olen ehtinyt syödä kana-nuudeli-wokki annoksen, ison jäätelöannoksen ja jonkun ihme jätti paahtopaisti leivän, mikä oli aika pettymys kun oli pelkkää pullaa :(

Mukava yllätys oli kun sain vielä tavattua sunnuntaina kaveriani, vaikka näkeminen olikin lyhyt silti saimme kuulumisia vaihdettua ja suunniteltua seuraava tapaamista. Se kun onkin jo heti nyt keskiviikkona, sillä nyt kaverini tulee käymään täällä Lappeenrannassa :P Odotan innolla!

Tänään sekä huomenna on vapaata töistä, puntille meen huomenna aamusta tai aamupäivästä. Tänään olin tehnyt vain kävelylenkin ihanassa aurinkoisessa pakkas-ilmassa! Voi että tykkäänkö mä oikeasti talvesta? Voiko tuo olla totta?! Enhän mä nyt voi tykätä tuosta jäätävästä kylmyydestä, enhän? Taidan kuitenkin nauttia talvisäästä, kunhan on vaatetus kohdillaan. Vapaapäivin ja muutenkin päivinä jolloin voin laittaa toppapuvun päälle ja lähteä menemään tuolla pitkin poikin, kylmyys ei juurikaan mua haittaa! Toisin on kun lähtee töihin tai jostakin muusta syystä on siistimmät vaatteet päällä, silloin on koko ajan kylmä ja se onkin inhottavin asia maailmassa.

Tänään muuten kävelin ohi paikasta, jossa ihan lähiaikoina meinaan lähteä suorittamaan avanto"uinti"keikan. Jäätävältä tuntui jopa ajatellakin asiaa, mutta sen aikaa vielä tulee :P

Nyt jatkamaan mun omaa sununtai kooma-päivää, sillä eilinen ei ihan sellaiseksi onnistunut kun kuskina olin :) Jatkan siis totaalisen tekemättömyyden ja aikaansaamattomuuden parissa vielä tän illan ja huomisesta tää viikko vasta oikeasti starttaa minun osalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti