perjantai 11. kesäkuuta 2010

Viikon viimeinen puntti päivä

Tänään mulla on töistä vapaata, joten aikataulu on suht löysää :)



Herätys kello 8 ja salille meinaan mennä noin kymmeneltä. Siellä selkä sekä olkapäitä 4-5 sarjaa ja 8-12 toistoa olis tarkoitus tehdä. Toka kova viikko on nyt menossa ja työmäärä salilla on suurin mahdollinen nyt. Seuraava viikko on kolmas kova ja sitten on palautusviikko. Ensi viikolla ei ole kuitenkaan niin rankkaa, koska toistoja on puolet vähemmän vaikka sajoja onkin viisi. Silti minusta on helpompi tehdä lyhyempiä sarjoja isommilla painoilla kuin pidempiä kevyemmilla painoilla.




Olo mulla on edelleen hyvä, vaikka väsymys välillä iskee kuin salamaa keskellä päivää tai silloin kun sitä vähiten odotan. Jotenkin tohon en ole vielä täysin tottunut. Suunnittelen vähän liika kaikkea ja sitten pahoittan mieltä kun en pysty kaikkea tekemään. Minun nyt tulisi keskittyä vain tuohon treenin ja syömiseen sekä riittävään lepoon. Nyt on hyvällä mallilla, mutta noissa asioissa on aina parantamisen varaa, etenkin riittävään levon määrässä! Todella vaikea on mennä nukkumaan ajoissa. Onneksi mun ei tarvitse herätä aamulenkille neljältä aamulla, ei ainakaan toistaiseksi tarvitse! Työt alkaa yleensä 9.45 eli ehdin todella mainiosti tehdä aamutreenit tai lenkit herättyään vasta puol seiskalta :)




Rytmistä tietty pitäis saada kiinni, koska työvuoroja vaihtele ja välillä alkaa vasta 15.15 työt niin silloin ei tule herättyä puol seiskalta vaan paljon myöhempi. Mulla on se ongelma, että jos herään joka päivä samaan aikaan niin treenit ei välttämättä onnistuu. Esimerkiksi jos meen tekemään aamutreenit vähän seiskan jälkeen ja sit vaikka aamuvuoroon töihin ja sitten illalla iltatreenin kimppuun noin kello 17-18 on kaikki ihan hyvin eikä vielä väsytä. Mutta jos meen aamutreenille seiskan jälkeen ja sitten meen töihin vasta iltavuoroon ja pääsen töistä vasta puolen kahdeksan aikoihin, iltatreenin on silloin todella vaikea tehdä, koska olen jo niin väsynyt siihen aikaan ja joudun valvomaan siihen puolen yöhön asti ainakin. No joutu vähän elää ns.tilanteen mukaan kuitenkin, vaikka jonkinnäköinen rytmi löytyy kuitenkin!




No nyt mun kuvapankista löytyi tollainen kuva! Tykkään tästä kuvasta! Ja etenkin reisista, aivan ihanan näköiset! Mulle tuollaiset :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti